Hilkka on elementissään “pullatätinä”

Published on : 6.3.2023
  • Hilkka Anttilalla on vuosikymmenten kokemus ravintola-alalta. Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kampustalolla hän on niin työkavereiden kuin asiakkaidenkin ihailema ilopilleri.

    Sitä punapäistä naista kampuksen kahvilassa ei saa koskaan päästää pois.

    Näin sanoi asiakas Hilkka Anttilasta, joka työskentelee Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kampustalolla kassatarjoilijana. Kommentti ei ole ainoa laatuaan, sillä Hilkkaa on luonnehdittu myös muun muassa toimipaikan äidiksi ja linkiksi työpaikan ja asiakkaiden välillä.

    Itse Hilkka kertoo aina halunneensa olla “pullatäti” – ja nykyisessä työssään hän on elementissään. Kahvilan asiakkaista suuri osa on opiskelijoita, jotka tuntevat Hilkan nimeltä. Asiakkaille hän on silti muutakin kuin vain toimipaikan työntekijä. Hän on tuttava, jonka kanssa halutaan vaihtaa kuulumisia ja jolle asiakkaat avautuvat mielellään omista asioistaan. Hilkkaa pidetään toimipaikan äitihahmona, joka on aidosti kiinnostunut ihmisistä ja toisten auttamisesta.

    Hilkka aloitti Sodexolla vuonna 2013. Sitä ennenkin hän työskenteli ravintola-alalla, ja nyt hänelle on karttunut alan kokemusta jo yli 25 vuoden ajalta.

    Kampustalon toimipaikassa sijaitsee Sodexon kahvilan lisäksi myös ravintola, jonka keittiön puolella Hilkka toimii välillä avustavissa ravitsemistyöntekijän tehtävissä.

    Hilkalla ei mene sormi suuhun kiperässäkään tilanteessa. Eräänä päivänä opiskelijoiden rakastaman banoffee-piirakan varsin olennainen raaka-aine, banaani, oli loppu. Hilkka kuitenkin halusi saada asiakkaat tyytyväisiksi, joten hän antoi oman eväsbanaaninsa jälkiruuan valmistukseen.

    Toinen elävä esimerkki Hilkan sopeutumiskyvystä on tilanteesta, jossa koko ravintolan kassajärjestelmä kaatui eivätkä asiakkaat pystyneet maksamaan kahvila- ja ravintolaostoksiaan. Hilkka meni kuin aropupu kahden salin väliä ja kantavalla äänellä infosi opiskelijoita tilanteesta keräten samalla heidän nimiään ja puhelinnumeroitaan paperille. Hilkan neuvokkuuden ansiosta kaikki saatiin järjestykseen ja asiakkaat palveltua.

    Aina hymyilevä Hilkka on työlleen omistautunut ilopilleri, joka kantaa vastuuta ja tekee kaikkensa, jotta homma toimisi ja että yritys kukoistaisi. Vastuuntunto ulottuu toisinaan myös vapaa-ajan puolelle. Kerran Tallinnan lomamatkaltaan Hilkka laittoi viestiä työpaikalleen ja kyseli, miten kollegoilla menee ja onko asiakkaita paljon. Samalta reissulta hän osti työpaikalle uuden nitojan vanhan tilalle.

    Hilkka nauttii monipuolisesta työstään, jossa parasta on hänen mielestään asiakkaiden kohtaaminen. Kaikkein tärkeintä työssä viihtymisen kannalta hänelle on hyvä ja toimiva työyhteisö.

    Hilkan aitous ja omistautuneisuus on huomattu myös laajemmalti, sillä hänelle annettiin tammikuussa 2023 ravintola-alan arvostetuin tunnustus, PRO-palkinto. Palkinto annetaan osaavalle, energiselle, aurinkoiselle ja esimerkilliselle alan ammattilaiselle, jonka kanssa työskentely on kiireessäkin nautinto. Hilkka palkittiin Ammattikeittiön työntekijä -kategoriassa.

    Hilkka nauttii ihmisten seurasta myös kahvilan ja ravintolan ulkopuolella. Kakkostyössään hän on toiminut yli 10 vuotta kehitysvammaisten palvelusäätiön perhelomittajana. Vapaa-ajallaan Hilkka rentoutuu luonnossa ja suuntaakin usein lähimetsään marjastamaan.

     

     

    Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot