Voittavan reseptin jäljillä

  • Mar. 17, 2026

Tapani Laine ravintolaympäristössä

Alueellinen keittiömestari Tapani Laine on työskennellyt aina ruuan parissa. Nyt hän on keskeisessä roolissa Sodexolla kehittämässä ruokia, jotka hellivät sekä makuaistia että ympäristöä.

Tapani Laine innostui ruuanlaitosta jo lapsena.

– Muistan pyörineeni pikkupoikana äidin jaloissa, kun hän laittoi keittiössä ruokaa. Peruskoulun kotitaloustunneilla kiinnostukseni vahvistui ja mietin, että ehkäpä lähden opiskelemaan kokiksi. Tuntui siltä, että käteeni istuu paremmin soppakauha kuin hitsipilli, Tapani kertoo.

Tapani aloitti opintonsa kotikaupungissaan Raahessa ammattioppilaitoksessa ja jatkoi Jyväskylään ravintolakokin opintoihin, joista valmistui vuonna 1994. Hän palasi hetkeksi töihin Raaheen ennen asepalvelusta, minkä jälkeen tie vei Vuokattiin ja Loviisan kautta pääkaupunkiseudulle. Vuosituhannen alussa hän opiskeli keittiömestariksi Haaga-Perhossa.

– Työskentelin pitkään Helsingin à la carte -ravintoloissa, ensin kokkina ja myöhemmin keittiömestarina. Perheen perustamisen myötä oli luonnollista siirtyä päiväravintoloiden puolelle. Sodexolla aloitin vuonna 2009 keittiömestarina, ja matkan varrelle on kertynyt niin business park -toimipaikkoja, kansainvälisiä suuryrityksiä kuin oppilaitoksiakin, Tapani kertoo.

Keittiön ja suunnittelupöydän välissä

Nykyiseen toimipaikkaansa Espoon Otaniemiessä sijaitsevaan Technopolikseen Tapani siirtyi vuonna 2019. Muutaman vuoden päästä titteli vaihtui alueelliseksi keittiömestariksi, ja nykyään hän vastaa kahden Sodexo-ravintolan toiminnasta sekä muun muassa yritysasiakkaiden tapahtumatarjoiluista.

Tapanin tyypillinen työpäivä alkaa varhain aamulla, sillä herätyskello soi viiden maissa. Matka kotoa Pusulasta työpaikalle kestää vajaan tunnin.

– Kun olen hyvissä ajoin työpaikalla, ehdin tarvittaessa reagoida yllättäviin muutoksiin, kuten työntekijöiden sairauspoissaoloihin. Työnkuvani on yhdistelmä käytännön keittiötyötä ja suunnittelua. Tehtäviini kuuluu ruuan valmistusta, tavarakuormien purkamista sekä ruokalistojen suunnittelua, tilausten tekemistä ja muita hallinnollisia tehtäviä, Tapani kertoo.

Ravintolaympäristössä työ on hyvin asiakaslähtöistä, sillä ruokailijoiden yksilölliset tarpeet, kuten allergiat, on otettava huomioon. Kasvokkainen asiakaspalvelu tuo mukavaa vaihtelua toimistotyöhön, ja lounasaikaan on piristävää vaihtaa kuulumisia tuttujen asiakkaiden kanssa.

– Yhtä tärkeää on, että kommunikointi pelaa yritysasiakkaiden kanssa. Esimerkiksi suuremmat yritystilaisuudet on suunniteltava yhdessä hyvissä ajoin. Kun asiakkaan tarpeet ymmärtää jo alussa, tapahtumat on helpompi viedä onnistuneesti maaliin, Tapani sanoo.

Osaamista jakoon ja kasviksia lautaselle

17 vuoden mittaiselta Sodexo-uralta Tapanin takataskuun on kertynyt melkoinen määrä osaamista, jota hän jakaa mielellään muillekin sodexolaisille eräänlaisen tutorin roolissa. Parhaillaan hän kiertää Sodexon toimipaikoissa kouluttamassa henkilöstöä uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön.

Lisäksi Tapani on mukana Sodexon valtakunnallisessa tuotekehityksessä. Yksi viime vuosien suurista hankkeista on ollut kasvisruuan osuuden kasvattaminen.

– Tarkoitus ei ole tehdä kaikista vegaaneja, mutta jos kasvisten osuutta lautasella saadaan lisättyä, olemme onnistuneet. Meillä Technopoliksessa noin kaksi kolmasosaa tarjonnasta on kasvisruokaa, hän kertoo.

Kasvisruokien suosion lisäämisessä ykkösjuttu on houkuttelevuus.

– Ruokaa syödään ensin silmillä. Jos se ei näytä hyvältä, siihen ei kosketa. Yhtä tärkeää on, että ruoka on maukasta. Kasvisruoka maistuu myös vannoutuneille lihansyöjille, kunhan siihen on panostettu, Tapani toteaa.

Tapanin kehitystyö on pantu merkille alalla myös laajemmin. Tammikuussa 2026 hän oli ehdolla horeca-alan arvostetun PRO-palkinnon saajaksi Uudistaja-sarjassa.

– On hankalaa kuvailla tunteita, joita koin ehdokkuuden selvittyä. Oli ihan mieletön kunnia päästä PRO-finaaliin, ja minulle se kertoo, että ilmeisesti jotain on tullut tehtyä oikein. Ehdokkuus oli kaikin puolin todella hieno kokemus, joka antaa buustia omaan tekemiseen, Tapani sanoo.

Tatamilta virtaa arkeen

Tapanin mielestä työn palkitsevimmat hetket liittyvät arkisiin onnistumisiin.

– Lounashetkellä voi olla iso vaikutus asiakkaan päivään. Tuntuu hyvältä, kun ihmiset tulevat varta vasten kiittämään hyvästä ruuasta. Jos ovipumppu käy tiheään tahtiin ja meille palataan syömään, on se merkki siitä, että olemme onnistuneet.

Tapani uskoo, että ravintola-alan suuret trendit, kasvisruoka ja teknologia, ovat pinnalla myös tulevina vuosina.

– Esimerkiksi tekoälyä tullaan käyttämään yhä enemmän ruokalistojen suunnittelussa. Se ei kuitenkaan korvaa ihmisen roolia kokonaisuuden hallinnassa tai asiakaspalvelussa. Kasvisruuasta on puhuttu pitkään, ja uskon, että sen merkitys paitsi ilmaston myös ihmisten hyvinvoinnin kannalta nähdään jatkossa yhä tärkeämpänä.

Vapaa-ajallaan Tapani suuntaa usein tatamille.

– Kolmesta lapsestani kaksi on jo täysi-ikäisiä, joten aikaa harrastuksille on eri tavalla kuin lapsiarjen keskellä. Treenaan taekwondoa kolme kertaa viikossa ja vedän samalla Lohjan ITF Taekwon-Do Ry:n harjoituksia. Se on hyvä keino pitää itsestä huolta ja samalla nollata ajatuksia työpäivien jälkeen.