Miten energian hinta näkyy lautasella?

Ilkka Pentikäinen
Kirjoittajasta Ilkka Pentikäinen
Published on : 27.10.2022
  • Kuluttajahintojen nousu vaikuttaa meidän kaikkien arkeen, ja etenkin päivittäisten ostosten kasvaneet kustannukset laittavat miettimään. Ruuan hinnan voimakas nousu koskee myös lounasaterian hintaa, mutta voiko sen muodostumiseen vaikuttaa?

    Lounaan hinnasta energian osuus on jo noin 3–4 % annosta kohden, ja sähkön hinnan noustessa osuus on vielä tästä kasvamassa. Hyvä uutinen on se, että kehitykseen on mahdollista osaltaan vaikuttaa itse, sillä omilla valinnoillamme on nyt entistäkin tärkeämpi rooli taistelussa inflaatiota ja erityisesti kohonneita energiahintoja vastaan. Välillisesti voimme kaikki vaikuttaa myös siihen, paljonko lounas tulee jatkossa maksamaan.

    Me Sodexolla olemme onnistuneet pudottamaan sähkön kulutustamme yli 5 % muuttamalla toimintatapojamme ravintoloidemme keittiöissä. Sen lisäksi, että huollamme keittiölaitteitamme säännöllisesti, käytämme niitä optimaalisesti ja oikea-aikaisesti. Tällaiset säästötoimenpiteet vaativat suunnittelua, mutta tuottavat tuntuvia tuloksia välittömästi.

    Myös kuluttajien valinnoilla on vaikutusta, ja yksi konkreettinen keino on ruokahävikin minimointi. Ruokahävikki nimittäin on myös energiahävikkiä, kun ruuantuotannossa käytetty energia “valuu hukkaan”. Lautashävikin vähentämiseen on yksinkertainen keino: ottaa lautaselle vain sen verran ruokaa kuin jaksaa syödä. Keskimääräinen ruokahävikki on 50 grammaa per annos, josta kertyy vuoden mittaan merkittävä määrä myös energiahävikkiä.

    Ruokahävikki on meille iso asia, ja etsimme koko ajan uusia keinoja taistella sitä vastaan. Pyrimme valmistamaan vain sen määrän ruokaa, joka vastaa kulloisenkin päivän menekkiä. Ruokailijamäärät voivat vaihdella viikonpäivien välillä merkittävästikin eikä ennakointi ole aina helppoa. Jotta voisimme arvioida ruokailijamäärien kehitystä mahdollisimman tarkasti, keräämme ja analysoimme dataa kävijävirroista. Usein ruokaa jää silti yli. Mikäli lounasajan loputtua linjastossa on vielä tuotteita jäljellä, asiakkaamme ovat tervetulleita ostamaan niitä mukaansa edulliseen hintaan.

    Ponnistelumme ravintoloiden energiankulutuksen pienentämiseksi eivät rajoitu pelkästään keittiöihin ja lautashävikin vähentämiseen, vaan tähtäämme järkeviin energiaratkaisuihin myös kiinteistöissä ylipäätään. Apunamme on kumppanimme Are Oy:n energiamanageripalvelu, joka auttaa kiinteistön energiankäytön hallinnassa ja optimoinnissa. Yhdessä Aren kanssa voimme myös ehdottaa ja toteuttaa energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja asiakkaidemme kiinteistöihin ja toimitiloihin. Yhdessä Aren kanssa haluamme olla alan vastuullisin palvelukumppani.

    Lisää energianhallintaa tukevista palveluistamme voit lukea täältä.

    Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot