Yhteiset arvot työnantajan kanssa

Published on : 5.12.2022
  • Leena Tuohino on viihtynyt lähes 30 vuotta sodexolaisena. Pitkän ravintolauransa aikana hän on todistanut alan monivaiheisen kehityksen. Joulukuussa Leenan elämässä kääntyy uusi sivu, kun hän jää eläkkeelle.

    Viimeiset viisi vuotta Leena Tuohino on työskennellyt ravintolapäällikkönä Ikaalisissa IDEA-kampuksen Ilona-ravintolassa, jossa lounasasiakkaina käy käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen, kauppaoppilaitoksen ja lukion opiskelijoita sekä henkilökuntaa. Kolme henkilöä työllistävässä toimipaikassa monipuolista tekemistä riittää, ja paperitöiden ja tilausten tekemisen ohella Leena työskentelee lounasaikaan myös salin puolella ja auttaa tiskissä.

    – Viimeiset vuodet Ikaalisissa ovat olleet minulle ihan uusi maailma, sillä en ole ollut aikaisemmin oppilaitoksen ravintolassa töissä. Pitkät lomat ovat pedanneet tietyllä tavalla pehmeää laskua eläkkeelle. Tässä iässä vapautta arvostaa entistä enemmän, Leena kertoo.

    Junan kyydissä kohti tuntematonta

    Ennen Ikaalisiin muuttoa Leena on ehtinyt kokea monta paikkakuntaa ja työpaikkaa. Kotoisin hän on Parikkalasta, Itä-Suomesta.

    – Valmistuin vuonna 1980 kotitalousteknikoksi, minkä jälkeen hyppäsin käytännössä saman tien junaan ja muutin Vantaalle. Vanhemmilleni sanoin, että takaisin tulen vain käymään. Mukanani minulla oli vain reppu, jossa oli kaikki tarvittava. Vuokrayksiössäni minulla ei ollut edes huonekaluja, vaan ainoastaan tutulta lainaan saamani patja, Leena muistelee.

    – Ensimmäisenä aamuna Vantaalla menin kioskille, ostin Helsingin Sanomat ja etsin oman alani vapaita työpaikkoja lähialueelta. Otin talteen muutaman puhelinnumeron, joihin soitin läheisestä puhelinkioskista. Seuraavalla viikolla aloitin Fazer Cateringilla.

    Noin kolmen kilometrin työmatkan Leena kulki polkupyörällä.

    – Kyseessä oli yhden työntekijän toimipaikka, jossa asiakkaita oli melko vähän ja työskentelin pääasiassa yksin hoitaen käytännössä kaikki työtehtävät. Se oli hyvä paikka aloittaa alan työt. Toki minulla oli jo ennestäänkin jonkin verran kokemusta ravintolan keittiöstä ja tarjoilijan työstä kesätöistä ja opiskeluajalta, hän kertoo.

    Puhelinluettelon kartta ohjasi aamuisin töihin

    Leenan ensikosketus Sodexoon tapahtui vuonna 1985, kun hän siirtyi Fazer Cateringilta Salmisaareen silloisen Polarkestin toimipaikkaan. Siellä hän työskenteli Altian edustusravintolassa apulaisravintolapäällikkönä. Seuraavana vuonna Leenan perhe kasvoi poikavauvalla ja muutti Riihimäelle. 

    – Esikoisen jälkeen olin poissa työelämästä neljä vuotta. Näiden vuosien aikana meille syntyi myös tyttö. Kun palasin töihin, aloitin yksityisen ravintolan ravintolapäällikkönä Riihimäellä. Reilun vuoden jälkeen vaihdoin HK:n pakastetehtaalle, missä olin myös noin vuoden verran.

    Vuonna 1994 Leena muutti perheineen Nummelaan. Tällöin alkoi hänen yhtäjaksoinen, tähän päivään asti kestänyt työuransa sodexolaisena.

    – Nummelassa asuessani työskentelin monessa eri toimipaikassa ja jossain vaiheessa olin myös kiertävänä työntekijänä eli minulla ei ollut vakituista toimipaikkaa, vaan suuntasin aamuisin sinne, missä tarvittiin työntekijää. Sain työskennellä monenlaisissa rooleissa salin ja keittiön puolella. Vaihtelu sopi minulle hyvin, koska tykkään nähdä uusia paikkoja.

    – Kun aamuisin lähdin töihin, otin auton penkiltä puhelinluettelon karttasivut ja katsoin sieltä, missä päivän työpaikkani on. Siihen aikaan kännyköistä tai navigaattoreista ei ollut vielä apua, mutta aina löysin tieni paikan päälle, Leena nauraa.

    Mieleenpainuvia hetkiä merellä ja tähtisateen alla

    Nummelasta Leenan tie vei Hausjärvelle, minkä jälkeen hän työskenteli usean vuoden ajan Rajamäellä sijaitsevassa Altian toimipaikassa.

    – Altialla tehtiin paljon töitä edustustarjoilun parissa. Yhtiöllä oli monia edustustiloja, esimerkiksi kahdessa eri saaressa merellä. Toista saarta kutsuttiin Strömsön saareksi, jonne mentiin syksyisin metsästysaikaan, kun “herrat” lähtivät peurajahtiin. Sinne matkustettiin pienellä aluksella, jolla myös kuljetettiin tarvittavat raaka-aineet ja jonka keittiössä valmistimme edustuksessa tarjottavat ruuat, Leena sanoo.

    Tuolta ajalta Leenan mieleen on jäänyt yksi työuran lämpimimmistä muistoista.

    – Yksi edustustiloista oli eräänlainen huvila, joka sijaitsi luodolla, ja meidän tehtäviimme kuului myös saunan lämmittäminen. Istuimme työkaverini kanssa kesäisenä iltapäivänä saunan rappusilla ja katselimme tyyntä merta ja lähellä uivaa joutsenperhettä. Totesin työkaverilleni, että voiko tämä olla totta: täällä me vain olemme töissä ja saamme palkkaa, vaikka vain istumme meren rannalla.

    Hausjärveltä Leenan tie vei ensin Hyvinkäälle ja sieltä Tampereelle, kunnes hän muutti Ikaalisiin. Vuosien varrelle mahtuu luonnollisesti myös haikeita muistoja.

    – Kaksi toimipaikkaa olen myös ollut hyvästelemässä, kun niiden toiminta Sodexon nimissä on loppunut. Toinen kerta sijoittui uudenvuodenaattoon. Olimme saaneet kaiken muun pakettiin, mutta minulla oli iso kasa hävitettäviä papereita. Muistan, kun etsin vanhan rakennuksen pimeässä huoneessa paperisilppuria. Kun löysin etsimäni ja sain työni valmiiksi, lähdin ajamaan kotia kohti samalla, kun raketit räiskyivät taivaalla, Leena kertoo.

    Kaikki valmiiksi omin käsin

    Vesiputoustalo Tapiolassa, Matinlahden hotelli, business park Arabianrannassa… tässä vain pieni osa Leenan työpaikoista. Niissä hän on vuosien varrella nähnyt, kuinka ravintola-ala on kehittynyt eräänlaisesta käsityöläisyydestä kohti nykyistä muotoaan.

    – 70-luvun lopulla olin ravintolakeittiöharjoittelussa Savonlinnan Casinolla. Ravintolan keittiössä oli erillinen huone kalan savustamista varten. Keittiössä oli pieni kippikattila, jossa usein kiehui kokonainen sianpää, sillä kaikki, sylttykin, tehtiin itse siihen aikaan.

    Leena muistelee, kuinka tuohon aikaan ravintoloissa tarvittiin henkilökuntaa paljon nykyistä enemmän, kun kaikille työvaiheille tarvittiin oma tekijänsä.

    – Toisella harjoittelujaksolla olin Joutsenossa allergiasairaalan keittiössä. Myös siellä kaikki tehtiin itse: kellarissa oli oma leipomo, jonka suurta uunia lämmitettiin isoilla puilla. Siinä valmistettiin sämpylät, leivät, pullat ja kakut. Yhdessä huoneessa perattiin ja paloiteltiin kalat, jotka tuotiin raakana ja kokonaisena. Myös kaikki perunat kuorittiin itse. Koska kyseessä oli sairaala, kaikki ruoka lähti keittiöstä valmiina annoksina – tästä syystä aterioihin kuuluivat myös voinapit, jotka valmistettiin keittiössä voinappikoneella.

    Leenan mielestä ravintola-ala on mennyt vuosikymmenten aikana parempaan suuntaan, kun työvaiheiden kuormitus on keventynyt ja esimerkiksi tietotekniikka on helpottanut niin itse ruuanvalmistusta kuin ravintolan toimintaan kuuluvia paperitöitäkin. Myös ruuanvalmistuksessa tarkasti noudatettavat reseptit ovat tehneet ruuasta tasalaatuista, vaikka aikoinaan pelättiin, että liian tarkka ohjeistus vie kokin työstä luovuuden.

    Yhteiset arvot työnantajan kanssa

    Itseään Leena kuvailee avoimeksi ja positiiviseksi työntekijäksi, joka haluaa luoda työpaikalle tasa-arvoisen ilmapiirin.

    – Jos yksi lenkki pettää, koko työyhteisö kärsii. Minulle on aina ollut tärkeää, että töitä tehdään positiivisessa ja innostuneessa hengessä ja kaikki tähtää siihen, että asiakas saa hyvää ruokaa ja palvelua. Jos keittiössä on kireä ilmapiiri, se välittyy kyllä asiakkaallekin.

    Sodexolla on ollut helppo tehdä töitä, sillä työnantajan arvot ovat kohdanneet hänen omiensa kanssa.

    – Minulla on ollut tosi hyviä esimiehiä. Jos henkilökohtaisessa elämässäni on ollut haasteita ja kuormitusta, esimiehet ovat ymmärtäneet tilanteen ja auttaneet sovittamaan työnkuvaani sen mukaan. Kun elämä on taas palannut raiteilleen, myös työrooliani on muutettu takaisin ja vastuuta lisätty. Isossa yrityksessä on pystytty joustamaan hyvin työntekijän tilanteen mukaan, ja luottamus on toiminut molemminpuolisesti. Itse olen puolestani ollut valmis joustamaan silloin, kun sitä on tarvittu, Leena sanoo.

    Eläkkeelle ja kohti uusia tuulia

    Joulukuussa Leenan elämässä kääntyy uusi sivu, kun hän siirtyy ansaituille eläkepäiville. Työelämästä hän jää kaipaamaan erityisesti mukavia ihmisiä ja arkirytmiä.

    – Olen aina tykännyt arjesta. Pidän siitä rytmistä, että ensin on arkiviikko, jota seuraa viikonloppu erilaisine kuvioineen. Nuorempana aloin kesälomakuukauden viimeisellä viikolla jo odottaa työhön ja arkeen paluuta, Leena muistelee.

    Eläkepäivien myötä lisääntyneeseen vapaa-aikaan täytettä tuovat ryhmäliikunta ja ulkoilu sienestäen ja marjastaen. Itä-Suomessa sijaitsevalla kesämökillään Leena aikoo viettää entistäkin enemmän aikaa. Koiraihmiseksi tunnustautuva Leena on tuuminut, että eläkkeelle jäätyä voisi myös olla jälleen sopiva aika koiranpennulle. Yksi asia on kuitenkin varma: Leena aikoo pysyä liikkeellä.

    –  Minulla on ollut tapana sanoa, että koska olen kotoisin Itä-Suomesta, olen herkkä lähtemään. Seuraava muutto onkin luvassa helmi-maaliskuussa. Muutan Kangasalle, missä tyttäreni asuu, joten voin olla lähempänä häntä.

    Leena kannustaa kaikkia kohti omia unelmiaan. Tärkeintä on oma asenne ja se, miten suhtautuu vastoinkäymisiin ja haasteisiin.

    – Opin itse lukemaan vasta kansakoulun kolmannella luokalla, ja kertotaulua en oppinut koskaan ulkoa. Aikuisiällä olen vasta tajunnut, että minulla on lukivaikeus. Siitä huolimatta olen pärjännyt esimiestyössä, koska olen saanut apua työkavereilta ja kollegoilta. Hyvä ohjenuora on "Tee se minkä hyvin osaat ja käytä apua niissä asioissa, joita et hallitse", Leena päättää.

    Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot