“Minusta tuntuu, että kuulun joukkoon”

Published on : 29.11.2022
  • Harjoittelujakso Sodexolla antoi Peppi Kinnuselle uusia oppeja ja kokemusta asiakaspalvelutyöstä. Jatkosuunnitelmatkin ovat jo selvillä.

    20-vuotias Peppi Kinnunen opiskelee kolmatta vuottaan Suomen Diakoniaopiston työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa eli TELMAssa. Osa koulutusta ovat puolen vuoden välein suoritettavat noin neljän viikon harjoittelujaksot, joista pian valmistuvalla Pepillä on menossa viimeinen. Sen hän suorittaa Sodexolla HDL Alppikadun kahvilassa, jossa hän työskentelee neljänä päivänä viikossa.

    – Olen ollut tähän mennessä harjoittelussa myös päiväkodissa, ruokakaupassa ja myös kerran aiemmin Sodexolla senioritalon ravintolassa. Sielläkin tein puhtaanapitoon ja ruokahuoltoon liittyviä tehtäviä, mutta nyt olen ollut myös kahvilan kassalla. Tämä on ensimmäinen harjoittelujakso, jossa pääsen asiakaspalvelutehtäviin, Peppi kertoo.

    Kassakoneen käyttö ja asiakaspalvelu ovatkin Pepin mielestä parasta nykyisessä harjoittelussa. Toimipaikan asiakaskuntaan kuuluu opiskelijoita, opettajia ja oppilaitoksen henkilökuntaa. Asiakkaat ovatkin ehtineet tulla jo Pepille tutuksi ja he kertovat kuulumisiaan käydessään kahviostoksilla.

    Työelämän pelisäännöt tutuiksi

    Harjoittelujakson päämääränä on tutustua työelämään ja erilaisiin työtehtäviin sekä opetella työelämän pelisääntöjä. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija kokee olevansa osa työyhteisöä. Pepin kohdalla harjoittelu on täyttänyt odotukset.

    –  Minusta tuntuu, että kuulun joukkoon ja olen yksi työntekijöistä. Aamuisin osallistun tiimin aamupalaveriin, jossa käydään läpi erilaisia työhön liittyviä asioita, Peppi kertoo.

    Myös Suomen Diakoniaopiston opiskelu- ja työvalmentaja Hanna Juhala näkee, että Pepin harjoittelujakso Sodexolla on sujunut mainiosti.

    –  Kaikesta näkee, että Peppi on otettu hyvin vastaan. Aiemmilla harjoittelukerroilla hänen mukanaan on ollut tukiopiskelija, mutta tämä on ensimmäinen itsenäinen harjoittelujakso. Meidän näkökulmastamme se on sujunut erinomaisesti, sillä hän on oppinut aivan uusia taitoja mukavassa työympäristössä. Tästä Pepin on hyvä jatkaa, Hanna sanoo.

    Jatkokoulutukseen hyvillä mielin

    Peppi on nauttinut itsenäisestä harjoittelujaksosta, ja yhteispeli työpaikkaohjaajan kanssa on sujunut hienosti. Hänen mielestään Sodexo on mainio harjoittelupaikka.

    – Olen tykännyt olla Sodexolla, sillä työympäristö on kiva ja työntekijät tosi mukavia, hän kertoo.

    Valmistumisensa jälkeen Peppi ei aio jäädä laakereilleen lepäämään, sillä hän on jo hakenut jatkokoulutukseen. Kyseessä on kodinhuoltajakoulutus, joka istuukin loistavasti Pepin tulevaisuuden haaveisiin.

    –  Kaikkein eniten pidän siistimistyöstä ja työtehtävistä keittiössä, ja toivon, että saan tulevassa ammatissani tehdä juuri niitä töitä.

    Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot