Neste Porvoon jalostamon kylmäkkö Jonna Siikaoja on selvittänyt tiensä arvostetun PRO-kilpailun finaaliin.

Jonna on synnynnäinen ongelmanratkaisija, tiimipelaaja ja roolista toiseen sujuvasti sukkuloiva ilopilleri.

PRO on horeca-alan arvostetuin kilpailu, jossa vuosittain valitaan useissa eri sarjoissa omien alojensa parhaat ammattilaiset. Moni sodexolainen on selvittänyt tiensä finaaliin, ja useampi on tuonut kotiin myös voittopystin. Tämän vuoden voittajat julkistetaan gaalassa huhtikuussa 2021.

Jonna kilpailee ammattikeittiön työntekijä -sarjassa. Horeca-alan ammattilaisista koostuva raati on valinnut finaaliin kolme huippuammattilaista, joista vasta 28-vuotias Jonna on yksi.

– Olin finaaliin pääsystä todella yllättynyt. Ajattelin, ettei se voi mitenkään olla mahdollista, sillä ehdolla oli varmasti paljon kokeneita ammattilaisia ja hyviä tyyppejä. Kun toivuin alkushokista, olin tietysti valtavan onnellinen, Jonna kertoo.

Iloisesti roolista toiseen

Jonna hakeutui opiskelemaan kokiksi heti peruskoulun jälkeen.

– Kuljin äidin jalanjäljissä, sillä hänkin on kokki. Olin koko pienen ikäni tykännyt tehdä ruokaa ja leipoa.

Valmistumisensa jälkeen Jonna työskenteli Sipoon terveyskeskuksen ja Porvoon kaupungin vanhainkodin keittiöissä. Sodexolle ja Neste Porvoon jalostamoon hän tuli ravitsemistyöntekijäksi viisi vuotta sitten.

Jonnan työpäivät ovat täynnä vauhtia ja nopeita päätöksiä. Hän auttaa siellä, missä tarvitaan, ja selviytyy muitta mutkitta niin ravitsemistyöntekijän, kylmäkön, kassatarjoilijan kuin kokinkin tehtävistä. Jonnan kollegat kehuvatkin, että Jonna on ennen kaikkea tiimipelaaja ja sovittelija, joka joustaa tilanteen niin vaatiessa.

– Totta kai joustan mahdollisuuksien mukaan. Minulla on ihanat työkaverit ja on kiva auttaa heitä.

– Normaaliarkena hoidan kokoustarjoilut, leivon, autan salissa, hoidan kassaa ja tiskaan. Päivät menevät kuin siivillä.

Neste Porvoon alueella on kaksi isompaa keittiötä ja kolme etäpistettä. Jonna työskentelee normaalisti toisessa isoista keittiöistä, jossa käy noin viisisataa ruokailijaa päivässä. Koko jalostamon alueella lounastajia on noin 1 300.

– Kokoustarjoiluiden määrä vaihtelee kovasti, joinain päivinä menee vain pari tarjoilua ja toisina minulla on kolme A4:sta täynnä tilauksia: pikkusuolaista ja makeaa, joskus á la carte -annoksia tai vaikkapa salaattibuffet.

Ongelmat on tehty ratkaistaviksi

Asiakkaat ovat Jonnalle kaikki kaikessa. Hän osaa katsoa asioita asiakkaan näkökulmasta ja tekee voitavansa, jotta ruokailusta tulee päivän paras hetki. Jonna kiinnittää erityistä huomiota siihen, että tuotteet myös näyttävät houkuttelevilta eivätkä vain maistu hyviltä.

Jonnasta sanotaan, että hän on synnynnäinen lahjakkuus ongelmanratkaisijana.

– Joskus asiakas unohtaa tehdä vaikkapa kokoustarjoilutilauksen ja joudun improvisoimaan nopealla aikataululla. Sormi ei saa mennä ikinä suuhun, vaan on korjattava tilanne käden käänteessä.

Jonna rakastaa työtään ja haluaa kehittyä siinä aina vain paremmaksi.

– Toivottavasti saan jatkossa lisää vastuuta. Aika näyttää, mihin tie vie. Se on kuitenkin varmaa, että viihdyn keittiössä todella hyvin.

Vapaa-ajallaan Jonna, yllätys yllätys, leipoo.

– Mies on tosi tyytyväinen. Enimmäkseen leivon makeita juttuja: kuivakakkuja, pikkuleipiä ja täytekakkuja, joita olen tehnyt tilauksesta myös tutuilleni.

 

Kannusta Jonna ammattikeittiön työntekijä -sarjan voittoon propalkinnot.fi-sivuilla. Kannustuskanava on auki 4.–15.12. Kannustusäänet ja finalisteille annetut kommentit vaikuttavat voittajien valintaan. PRO-gaalaa juhlitaan ensi vuonna poikkeuksellisesti perinteisen tammikuun sijaan vasta huhtikuussa.

Back to the list
Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot