Sodexo juhlii 60-vuotista taivaltaan

Monipalveluyhtiö Sodexo juhlii tänä vuonna 60-vuotista historiaansa. Vuonna 1966 perustetusta yrityksestä on kasvanut yksi maailman johtavista ruoka- ja palvelualan toimijoista.
Ranskalainen Pierre Bellon perusti Sodexon maaliskuussa 1966 Marseillessa. Vuosikymmenten aikana yhtiö on laajentunut kansainväliseksi palveluyritykseksi, joka tukee yrityksiä, terveydenhuollon ja koulutuksen organisaatioita sekä julkisia toimijoita ja tunnettuja tapahtumakohteita tarjoamalla palveluita, jotka tekevät arjesta sujuvampaa työelämän, hoivan, oppimisen ja vapaa-ajan ympäristöissä.
Nykyään Sodexo toimii 43 maassa ja työllistää lähes 430 000 ihmistä. Yhtiön kasvua ohjaa edelleen sama kunnianhimoinen tavoite: olla asiakkaille luotettava ja pitkäaikainen kumppani. Sodexo tukee asiakkaitaan heidän keskeisissä strategisissa tavoitteissaan – osaajien houkuttelemisessa ja sitouttamisessa, toiminnan kehittämisessä sekä operatiivisen suorituskyvyn vahvistamisessa – samalla kun palveluihin integroidaan yhä kestävämpiä ratkaisuja.
– Perustajamme Pierre Bellonin perintö on ohjannut toimintaamme jo 60 vuoden ajan. Haluamme olla asiakkaillemme aidosti hyödyksi vastaamalla heidän todellisiin tarpeisiinsa ja keskeisiin haasteisiinsa. Maailman nopeasti muuttuessa tämä sitoumus ohjaa meitä kehittämään yhä vaikuttavampia ja vastuullisempia ratkaisuja, jotka luovat arvoa asiakkaillemme, sanoo Sodexo-konsernin pääjohtaja Thierry Delaporte.
Suomessa Sodexo aloitti toimintansa vuonna 1979 Polarkestin nimellä. Sodexo osti enemmistön Polarkestin osakekannasta vuonna 1993 ja vuodesta 1998 toiminta on jatkunut Sodexo-brändin alla. Tilikauden 2025 lopussa Sodexo Suomessa työskenteli 1 064 henkilöä.
Juhlavuotensa kunniaksi Sodexo on julkaissut kansainvälisillä verkkosivuillaan tietopaketin, joka kokoaa yhteen tietoja yhtiön historiasta ja tulevaisuuden näkymistä. “Sodexo: 60 years shaping better everyday experiences” -materiaaliin voit tutustua täällä.
Lisätietoja:
Mira Perander
brändi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
+358 50 300 2096
mira.perander@sodexo.com