Tatjana Ohotinska Puhtausalan Tähdet 2026 -finaaliin

Tatjana Ohotinska on valittu Puhtausalan Tähdet 2026 -kilpailun finalistiksi Puhtausalan esihenkilö -sarjassa. Vuosittaisessa kilpailussa nostetaan esiin puhtausalan osaajia, jotka kehittävät alaa ja näyttävät esimerkkiä omalla työllään.
Puhtausalan esihenkilö -sarjassa palkitaan esihenkilöitä, jotka johtavat tuloksellisesti, rakentavat hyvää työilmapiiriä ja tukevat henkilöstöään innostavalla tavalla. Sarjojen voittajat julkistetaan Puhtausalan Tähdet -juhlagaalassa 29. lokakuuta 2026 Helsingissä Finlandia-talolla.
Tatjana on työskennellyt Sodexolla vuodesta 2015 ja toimii nykyisin Sinebrychoff-asiakkuudessa 20 työntekijän esihenkilönä ympärivuorokautisessa siivouspalvelutoiminnassa. Hänen urapolkunsa puhtausalan esihenkilöksi on rakentunut monipuolisen työkokemuksen, kouluttautumisen ja jatkuvan osaamisen kehittämisen kautta.
Latviassa lakimieheksi valmistunut Tatjana on muuttanut Suomeen vuonna 2010 ja rakentanut uransa uudessa maassa alusta alkaen. Määrätietoinen suomen kielen opiskelu ja tarttuminen erilaisiin työmahdollisuuksiin ovat johdattaneet hänet lopulta puhtausalalle.
Vuosien aikana Tatjana on kartuttanut laajaa kokemusta muun muassa sairaaloista, puhdastiloista, hotelleista, päiväkodeista, kouluista ja tuotantotiloista. Oppisopimuskoulutusten kautta hän suoritti laitoshuoltajan ammattitutkinnon sekä kiinteistöalan erikoisammattitutkinnon, mikä avasi tien tiiminvetäjäksi ja myöhemmin esihenkilöksi.
Tatjanan johtamisessa yhdistyvät selkeät toimintatavat ja ihmisläheinen ote. Hän työskentelee tiiviisti tiiminsä rinnalla, kannustaa avoimeen keskusteluun ja haluaa rakentaa ilmapiirin, jossa jokainen voi onnistua.
– Koen vahvuutena sen, että olen ulkomaalainen. Ymmärrän monenlaisia polkuja työelämään, Tatjana sanoo.
Tatjanan toimintatapoihin vaikuttaa myös hänen pitkä urheilutaustansa karatessa. Hän on saavuttanut urallaan lajissa muun muassa maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden. Hän on tuonut urheilusta tutut periaatteet, kuten kurinalaisuuden, keskittymisen ja toisten kunnioittamisen, osaksi omaa johtamistaan.
Työssään Tatjana on vienyt eteenpäin myös uusia toimintatapoja esimerkiksi kemikaalien käytön vähentämisessä ja robotiikan hyödyntämisessä. Hänelle vastuullisuus näkyy ennen kaikkea käytännön tekoina, jotka tukevat sekä työntekijöiden, asiakkaiden että ympäristön hyvinvointia.
Sodexolta kilpailuun osallistui tänä vuonna myös kaksi muuta vahvaa ehdokasta. Kiitämme kaikkia ehdokkaitamme puhtausalan osaamisen, ammattitaidon ja arjen onnistumisten esiin nostamisesta.
Puhtausalan Tähdet -kilpailun ja gaalan järjestää Puhtausala ry. Lue lisää kilpailusta Puhtausalan sivuilta.
Lisätietoja:
Mira Perander
brändi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
+358 50 300 2096
mira.perander@sodexo.com