Hävikki
Hillitsemme jätteiden määrää
Isona toimijana tiedostamme vastuumme myös aiheuttamistamme jätevirroista. Samalla kun pienennämme määrätietoisesti jätemääriä, lisäämme uusiutuvien pakkausmateriaalien käyttöä.
Suomessa huolehdimme pakkausten kierrätyksestä ja tuottajavastuumme toteutumisesta kuulumalla RINKIin. RINKIn avulla voimme tehokkaasti toimia vastuullisesti myös markkinoille tuottamiemme pakkausten osalta.
Pyrimme jatkuvasti vähentämään käyttämämme kertakäyttötuotteiden määrää. Vältämme muovipakkausten käyttöä aina, kun se on mahdollista, ja pyrimme siihen, että takeaway-ratkaisumme ovat uudelleen käytettäviä, kierrätettäviä tai kompostoituvia.
Monin tavoin ruokahävikkiä vastaan
Oli kyse sitten ruuan tilaamisesta, varastoinnista, valmistuksesta tai tarjoilusta, ponnistelemme yhdessä tiimiemme, asiakkaidemme ja toimittajiemme kanssa vähentääksemme ruoka- ja oheisjätteen määrää kaikissa Sodexon toimipisteissä.
Keittiössä syntyvää hävikkiä vähennämme esimerkiksi järkeistämällä hankinta- ja työskentelyprosessejamme, valitsemalla oikeanlaiset raaka-aineet kuhunkin tarpeeseen, kouluttamalla työntekijöitämme sekä panostamalla hävikinseurantaan ja raportointiin. Toimipaikoillamme on käytössään hävikin hallintaa helpottavia työkaluja.
Lautashävikkiä vähennämme kannustamalla asiakkaitamme ottamaan harkitusti ruokaa lautaselleen. Viestimme myös monipuolisesti ruokahävikistä. Jokavuotiset kampanjat, kuten Hävikkiviikko ja Sodexon oma WasteLESS Week nostavat valokeilaan ravintoloissa syntyvän jätteen vaikutukset ympäristöön.
Olemme mukana ResQ Club -toiminnassa, jossa myymme lounaalta ylijäänyttä ruokaa kuluttajille alennettuun hintaan ja näin ollen vähennämme pois heitettävän ruuan määrää.
Kansainvälisen Stop Hunger -hyväntekeväisyysjärjestömme kautta voimme tarjota ylijäänyttä ruokaa paikallisille yhdistyksille tai kansalaisjärjestöille eteenpäin jaettavaksi. Noudatamme toiminnassamme aina paikallisia käytäntöjä ja lainsäädäntöä.
Olemme mukana Food waste ecosystem – ruokahävikin vähentäminen ja hävikkiruoan hyödyntäminen -hankkeessa, jossa etsitään käytännön ratkaisuja erityisesti ravitsemispalveluiden elintarvikejätteen vähentämiseen.