Laadukas siivouspalvelu syntyy tiimityöstä ja asiakkaan arjen tuntemisesta 

  • Nov. 02, 2026

Tatjana Ohotinska huolehtii tiimeineen siivouksen sujuvuudesta vaativassa panimoympäristössä

Tatjana

Tatjana Ohotinska vastaa Sodexon siivouspalveluista Sinebrychoffin panimolla Keravalla. Lisäksi hänen vastuullaan on Helsingissä sijaitseva asiakaskohde, jossa työskentelee kaksi siivoojaa. Sinebrychoffilla Tatjanan 12 hengen tiimiin kuuluu muun muassa tilahuoltajia, kiinteistönhoitaja sekä ympäristönhoitaja.

Siivouspalvelussa on kyse paljon muustakin kuin puhtaista pinnoista. Esihenkilönä Tatjana huolehtii esimerkiksi töiden suunnittelusta, asiakasyhteistyöstä ja työturvallisuudesta. 

– Tykkään siitä, ettei työ ole saman toistoa päivästä toiseen. Joka päivä tulee vastaan tilanteita, joissa pitää toimia nopeasti ja löytää ratkaisu, Tatjana kertoo.

Luottamus rakentuu arjessa

Sinebrychoffin panimo on siivouspalvelulle vaativa ympäristö. Panimoalueella liikkuu paljon trukkeja ja lavansiirtovaunuja, tuotannossa käytetään suuria koneita ja töitä tehdään kolmessa vuorossa. Siksi turvallisuuskäytäntöjä käydään tiimin kanssa jatkuvasti läpi ja ennen töiden aloittamista turvallisuus varmistetaan tarkasti.

Työskentely-ympäristön ja ihmisten tunteminen helpottaa yllättävienkin haasteiden ratkaisemista. Molemminpuolinen luottamus ja avoin keskustelu puolestaan luovat pohjan toiminnan kehittämiselle yhdessä asiakkaan kanssa.

– Olennaista on olla itse aktiivinen. Nostamme tiimimme kanssa esiin havaitsemiamme tarpeita ja kehitysideoita, Tatjana sanoo.

Yksi kehityskohteista on ollut siivouskemikaalien käytön vähentäminen. Uusilla siivousmenetelmillä, kuten puhdasvesisiivouksella, niiden käyttöä onkin voitu vähentää merkittävästi.

– Kemikaalien vähentäminen on tärkeää sekä tiimimme että panimon työntekijöiden kannalta. Kun altistumista voidaan vähentää, se tukee terveyttä ja turvallisuutta sekä on parempi myös ympäristön kannalta, Tatjana toteaa.

Esihenkilö

Kuva: Puhtausala Ry

Puhtausalan tähti luottaa avoimuuteen

Tatjanan pitkäjänteinen työ sai hienon tunnustuksen, kun hän voitti vuonna 2026 Puhtausalan Tähdet -kilpailun Puhtausalan esihenkilö -sarjan. Sarjassa palkitaan esihenkilö, joka on tuloksellinen johtaja ja taitava organisoija sekä rakentaa hyvää työilmapiiriä, tekee yhteistyötä ja tukee henkilöstöä.

– Kun kuulin päässeeni finaaliin, mietin ensin, olenko ymmärtänyt oikein. Itse on vaikea arvioida, miltä oma tekeminen näyttää muiden silmissä, joten jo finaalipaikka oli minulle todella suuri saavutus. Voiton saaminen tuntuu upealta, ja olen tästä tunnustuksesta todella ylpeä ja kiitollinen, Tatjana sanoo.

Tatjanan tiimi on monikulttuurinen, ja työntekijöiden kielitaidossa on eroja. Arjessa käytetään sekä suomea että englantia, mutta vaihtelevasta kielitaidosta huolimatta yhteinen tapa kommunikoida on aina löytynyt ja työt saatu hoidettua hyvin.

– Sanon tiimiläisilleni aina, että kysykää. Mieluummin sama asia kysytään vaikka sata kertaa kuin jäädään miettimään, mitä toinen tarkoitti. Luottamus, tuki, kannustus ja avoin kommunikaatio rakentavat hyvää tiimihenkeä.

Tatjana näkee, että tiimin on helpompi vetää yhtä köyttä, kun jokainen ymmärtää, miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. Hän on myös itse aktiivisesti mukana päivittäisessä työssä.

– Olemme yksi tiimi ja tavoittelemme samaa hyvää lopputulosta. En halua olla esihenkilö, joka vain kertoo muille, mitä pitää tehdä, Tatjana sanoo.

Itsensä haastaminen pitää liikkeellä

Tatjanan tie nykyiseen rooliin ei ole aivan perinteinen. Hän valmistui Latviassa juristiksi ja muutti Suomeen vuonna 2010. Uudessa maassa myös työura piti aloittaa käytännössä alusta. Tatjana osasi jonkin verran englantia, mutta suomea ei juuri lainkaan.

– Siivoustyö on monelle ulkomaalaistaustaiselle ensimmäinen ovi työelämään, etenkin jos suomen kieltä ei vielä osaa hyvin. Oma työurani Suomessa alkoi keittiöapulaisena, mutta se ei ollut minua varten. Yritin rohkeasti etsiä töitä, ja sitä kautta päädyin siivousalalle. Sodexolla aloitin vuoden 2014 lopussa. Kun sain mahdollisuuden opiskella ja kehittää osaamistani, aloin ymmärtää, että tämä on minun juttuni.

Ura on vienyt Tatjanan tilahuoltajan ja tiiminvetäjän tehtävien kautta toimipaikan esihenkilöksi. Sodexolla hän on suorittanut oppisopimuksella laitoshuoltajan ammattitutkinnon sekä siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinnon. Paikalleen jääminen ei muutenkaan sovi hänelle.

– Minusta tuntuisi, että elämä pysähtyy ilman uusia haasteita. Haluan kehittyä ja tarttua uusiin tilaisuuksiin.

Myös vapaa-ajalla Tatjana pitää vauhtia yllä, ja parhaillaan hän opiskelee personal traineriksi. Koko perhe on liikunnallinen, ja talvisin he suuntaavatkin usein laskettelurinteeseen. Tatjanalle erityisen tärkeä laji on kuitenkin karate. Hän on saavuttanut lajissa MM-pronssia vuonna 2025 sekä EM-hopeaa ja -pronssia vuonna 2026, ja lisäksi Tatjana valmentaa junioreita. Myös Tatjanan tytär kilpailee karatessa.

Tatjana löytää karatesta yhtymäkohtia myös omaan työfilosofiaansa.

– Karate opettaa arvostamaan toisia. Harjoituksissa kiitetään valmentajaa ja harjoituskaveria siitä, että he ovat paikalla. Ajattelen työstä samalla tavalla. Kun olemme työpaikalla, keskitymme siihen, mitä olemme tekemässä ja kunnioitamme toisiamme, Tatjana toteaa.