Ann-Marjaanan menestyksen salaisuus on “dream team” 

  • May. 20, 2022

Ann-Marjaana Holmberg.

Sodexolla asiakkuuspäällikkönä toimiva Ann-Marjaana Holmberg – kollegoiden kesken Ansku – on paitsi positiivinen ja reilu esihenkilö myös ratkaisukeskeinen ideanikkari. Loppukesästä 2023 hän voitti Sodexon Vuoden Stara -äänestyksen Tehostaja-kategoriassa.

Ann-Marjaanan matka Sodexolla alkoi 26 vuotta sitten, kun hän aloitti työt ruokatuotantopäällikkönä vuonna 1998. Sittemmin ura Sodexolla on edennyt ravintolapäälliköstä ravintolatoimenpäälliköksi ja lopulta nykyisiin tehtäviin asiakkuuspäälliköksi. Työvuosiin on mahtunut monia erilaisia toimipaikkoja ja asiakkuuksia aina henkilöstöravintoloista kahviloihin ja hoivakohteisiin.

– Nykyisin vastuualueellani on pääasiassa pääkaupunkiseudun oppilaitoksia ja pari päiväkotia, joiden ruokailupalveluista vastaamme tiimini kanssa. Lisäksi alueeseeni kuuluu monipalvelukohde Kaivomestari, jossa hoidamme ruoka-, siivous- ja aulapalvelut, Ann-Marjaana kertoo.

Ravintola-alalle hän päätyi puolittain vahingossa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Ann-Marjaanan aikeena oli pitää välivuosi ja käydä talouskoulu – siellähän oppii hyödyllisiä kotitaloustaitoja, kuten ruuanlaittoa.

– Sille tielle jäin, kun innostuinkin hakemaan suurtalousesimieslinjalle. Sen jälkeen siirryin suoraan työelämään, Ann-Marjaana kertoo.

Haasteet pitävät mielen virkeänä

Asiakkuuspäällikön työ on pääsääntöisesti ihmisten tapaamista, ja tavallinen työpäivä koostuu asiakastapaamisista ja sisäisistä palavereista. Niiden lisäksi työnkuva pitää sisällään muun muassa puhelinkeskusteluja, kokousmateriaalien valmistelua, muistioiden kirjoittamista, raportointia, henkilöstöhallintoa, suunnittelua ja uusiin kilpailutuksiin valmistautumista. Järjestelmälliselle ja organisointikykyiselle Ann-Marjaanalle työtehtävät sopivat hyvin. Mikä parasta, yksikään päivä ei ole samanlainen.

– Työn monipuolisuus ja sopivassa määrin muuttuvat tilanteet ja haasteet pitävät mielen virkeänä, Ann-Marjaana kertoo hymyillen.

Taakse jääneitä toimipaikkoja hän muistelee lämmöllä, vaikka joka kerta omasta tiimistä luopuminen onkin ihmisläheiselle Ann-Marjaanalle ollut yhtä haikeaa.

– Jokaisesta kohteesta ja asiakkuudesta olen mielestäni oppinut paljon, ja kaikki ne ihmiset, joiden kanssa olen näiden vuosien aikana tehnyt töitä, ovat jääneet mieleen. Onneksi monia heistä tapaa aika ajoin, vaikka matkamme ovat kulkeneetkin eri tehtäviin, Ann-Marjaana toteaa.

Työtehtävien vaihtuminen ja muuttuminen ovat luonnollisesti tuoneet mukanaan jatkuvaa oppimista. Ann-Marjaana on työn ohessa suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon sekä psykologian perusopinnot ja suppeat aineopinnot. Omaa osaamistaan hän kehittää jatkuvasti myös lukemalla ihmisten käyttäytymiseen liittyvää uutta tietoa sekä osallistumalla erilaisiin koulutuksiin. Talous- ja henkilöstöhallintoon liittyvät lisäkoulutukset ovat hänelle mieluisimpia.

Sodexolla puhalletaan yhteen hiileen

Ann-Marjaana kertoo viihtyvänsä asiakkuuspäällikön tehtävässään ennen kaikkea ammattitaitoisen tiiminsä ansiosta. Hyvällä ja pitkäjänteisellä yhteistyöllä saadaan parhaita tuloksia aikaan.

– Yhteen hiileen puhaltava, toimiva työyhteisö on se, joka saa meidät saavuttamaan asetetut tavoitteet. Sellainen ”dream team” minulla mielestäni tällä hetkellä on, ja isoin kiitos työssä viihtymisestäni kuuluu heille, Ann-Marjaana sanoo tyytyväisenä.

Samaa mieltä ovat myös Ann-Marjaanan työkaverit, jotka Vuoden Stara -äänestyksessä kertoivat hänen johtavan positiivisesti, iloisesti sekä järkevän rauhallisesti. Ann-Marjaana on reilu ja oikeudenmukainen esihenkilö, joka luo luottamusta ja hyvää ilmapiiriä lähelleen. Tällä hetkellä hän on viiden Site Managerin suora esihenkilö. Kokonaisuuteen kuuluu noin 100 työntekijää.

– Esihenkilölle ehdottomasti tärkeintä on pystyä auttamaan ja tukemaan jokaista tiimiläistä parhaimpaan suoritukseen. Tässä on tärkeää heidän kuuntelemisensa ja sparraaminen, tunnustuksen antaminen, tasapuolisuus, vastuun jakaminen ja luottamuksen rakentaminen, Ann-Marjaana kiteyttää 34 vuoden esihenkilökokemuksellaan.

Rentoutumista luonnon helmassa

Vauhdikkaan työarjen vastapainona Ann-Marjaana viettää miltei kaiken vapaa-aikansa mökillään. Siellä puuhastelu sekä lenkkeily koiran kanssa rentouttavat mieltä ja kehoa. Ann-Marjaanan mukaan mökillä parasta on luonnonrauha.

– Puutarhatöitä ja viljelyä opettelen, tykkään kokeilla erilaisten kasvien istutusta. Menestys tosin on ollut vielä vaihtelevaa, hän kertoo nauraen.

Unelmista kysyttäessä Ann-Marjaana kertoo olevansa pääsääntöisesti jalat maassa elävä tyyppi.

– Arvostan sujuvaa arkea ja tavallista hyvää elämää. Toki toivon pysyväni yhtä terveenä kuin tähänkin asti, hän summaa.