Monipalveluyritys Sodexo lahjoittaa koko henkilöstölleen Suomessa ruokakorin. Tempaus on osa yhtiön pohjoismaista tukiohjelmaa, jolla halutaan tukea henkilöstöä koronakriisistä toipumisessa.

Sodexo aloittaa tänään 11.6.2020 tempauksen, jossa se lahjoittaa työntekijöilleen noin 80 euron arvoisen ruokakorin. K-ryhmän kanssa yhteistyössä jaettavan henkilöstölahjan tarkoituksena on ilahduttaa Sodexon henkilökuntaa koronakriisissä. Tällä aloitteella Sodexo haluaa samalla vaalia yrityksen ydinarvoja: tiimihenkeä, palvelualttiutta ja jatkuvaa kehittymistä.

– Olen iloinen, että voimme tällä tavalla muistaa henkilöstöämme haastavan kevään jälkeen. Koronakriisi on vaikuttanut voimakkaasti ravintola-alaan, ja meidänkin työntekijöistämme moni on joutunut haastavaan taloudelliseen tilanteeseen lomautusten vuoksi. Ruokakori on konkreettinen tapa muistaa työntekijöitä, tukea heidän arkeaan ja kiittää heitä, sanoo Sodexo Suomen toimitusjohtaja Bianca Brink.

Kesko mukana auttamassa

Ruokakori lahjoitettiin Sodexon kaikille säännöllisesti työvuoroja tekeville työntekijöille. Valtaosa sodexolaisista eli noin 1400 työntekijää halusi vastaanottaa korin.

K-ryhmä lähti mukaan tempaukseen, ja se auttaa Sodexoa muun muassa ruokakorien sisällön määrittelyssä, tuotteiden keräilyssä ja toimittamisessa sodexolaisille.

Korin sisältö on pyritty suunnittelemaan siten, että aineksista on helppo koostaa monipuolisia ja ravitsevia aterioita. Mukana on mahdollisimman kattavasti tuoteryhmiä ruokaympyrästä – muun muassa tuoreita vihanneksia ja juureksia, tuoretta lihaa ja kalaa, kasvisproteiineja, hedelmiä sekä maitotaloustuotteita.

– Tempaukseen lähteminen juuri tällä tavalla oli meille luontevaa, koska yleisestikin yhä useammat asiakkaat toivovat asiantuntijoidemme vinkkejä arjen sujuvoittamiseksi. Erinomaisia keinoja arjen sujuvoittamiseksi ovat juuri parhaalle osaamisalueellemme osuvat ruokaideat sekä ruoan verkkokauppa, jolla olemme onnistuneet tuomaan lisää vaivattomuutta arkeen. Sodexo-yhteistyö on erinomainen osoitus myös siitä, kuinka verkkokauppa-asiointi onnistuu helposti niin yksityishenkilöiltä kuin yrityksiltäkin, kertoo K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki.

Konkreettista tukea

Maanlaajuisessa tempauksessa on mukana yhteensä 38 K-Citymarketia ympäri Suomen. Marketit on valittu Sodexon henkilöstön asuinpaikkojen perusteella, jotta jokainen voisi noutaa ruokakorinsa kaupasta mahdollisimman vaivattomasti.

Sodexon henkilöstön keskuudessa tempaus on otettu ilolla vastaan.

– Koronatilanne on koskettanut tavalla tai toisella jokaista sodexolaista, ja moni meistä on joutunut lomautetuksi alan hankalan tilanteen vuoksi. Ruokakori onkin tässä tilanteessa lämmin ja konkreettinen kädenojennus, joka ihan aidosti auttaa arjessa. On aivan ihana saada lahjaksi ruokakori, joka sisältää kaikkea hyvää ja joka ilahduttaa koko perhettä. Näistä tarvikkeista voi valmistaa useamman maukkaan aterian. Haluan vielä koko henkilöstömme puolesta välittää kiitokset johdolle siitä, että he ovat halunneet antaa työntekijöille tällaisen lahjan, kiittää Sodexon pääluottamusmies Sirpa Aly.

Ensimmäiset ruokakorit jaetaan työntekijöille tänään. Tempaus on osa Sodexon hiljattain lanseeraamaa työntekijöiden pohjoismaista tukiohjelmaa, jolla halutaan lievittää työntekijöiden kohtaamia, poikkeuksellisesta kriisistä johtuvia taloudellisia ja sosiaalisia haittavaikutuksia, ja helpottaa työntekijöiden tilannetta liiketoimintojen uudelleen käynnistyessä. Ohjelman rahoittavat Sodexon Pohjoismaiden 47 ylintä johtajaa, jotka luopuvat osasta kuluvan tilikauden palkkioistaan. Ohjelman budjetti on miljoona euroa ja se jaetaan Pohjoismaiden kesken neljän kuukauden aikana.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Sodexo Suomi
Mira Perander
brändi- ja viestintäjohtaja
+358 (0)50 560 3327
mira.perander@sodexo.com

K-ryhmän mediapäivystys (ma-pe klo 8-16)
+358 (0)10 53 50200
viestinta@kesko.fi

Kuva: K-ryhmä

 

Back to the list
Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot