– Olemme pystyneet siivouspalveluissa huomioimaan asiakkaidemme toiveet ja tarpeet ennakoivasti tehostamalla siivousta. Tilanteissa, joissa asiakkaan tiloissa on todettu koronavirustartunta tai epäily, olemme rientäneet nopeasti apuun, kertoo Sodexon siivouspalveluiden kehityksen asiantuntija Maria Syväjärvi.

– Meidän vahvuutemme oli heti pandemian ensihetkillä se, että olemme globaali yritys. Siinä vaiheessa, kun koronavirus levisi Suomeen, olivat Sodexo-maat muualla jo tehneet desinfiointisiivouksia koronan takia. Meillä oli siis heti valmiina ajan tasalla olevat siivousohjeet, kertoo Maria Syväjärvi.

Sodexolla on koronasiivousta varten perustettu sekä globaali, Nordic-tason että Suomen valmiusryhmä.

– Käänsimme kansainväliset siivousohjeet nopeasti suomeksi ja varmistimme, että ne vastaavat kaikilta osin Suomen lainsäädäntöä ja Työterveyslaitoksen (TTL) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistuksia. Sodexo on yrityksenä käyttänyt paljon aikaa siihen, että meillä on varmasti uusin ja oikein tieto. Ohjeistuksia päivitetään jatkuvasti, Syväjärvi kertoo.

Koronasiivouksiin on tietotaitoa

Sodexolla on valmius ja osaaminen tehdä koronasiivouksia ja ennakoivia desinfiointisiivouksia. Jos kohde vaatii ilmadesinfiointia eli sumutusta, Sodexolla on luotettavat yhteistyökumppanit näihin erikoistöihin. Yhteistyökumppaneita on muutenkin käytetty koronasiivouksissa.

– On ollut ilo huomata, että työntekijämme tarttuvat mielellään erikoissiivouksen haasteisiin, sillä he haluavat turvata asiakkaille terveen työympäristön, ehkäistä viruksen leviämistä ja samalla kasvattaa omaa ammattitaitoaan. Työntekijät saavat meiltä tarvittavan perehdytyksen, suojavarusteet ja tiedon viruksesta ja sen käyttäytymisestä, Syväjärvi toteaa.

– Erikoissiivouksia varten olemme saaneet tarkat ohjeet ja toimintatavat, joita on helppo noudattaa, mikäli akuuttitilanteita tulee. Esimerkiksi koronasiivouksessa pyyhimme pinnat ensin normaaleilla ylläpitosiivousmenetelmillä ja sen jälkeen desinfioimme pinnat ohjeiden mukainen suojavarustus päällä, kertoo palveluesimies Päivi Eskelinen.

– Kaikkia varokeinoja on mietitty ennakoiden ja otettu käyttöön. Pyrimme reagoimaan tilanteisiin nopeasti. Käytämme runsaasti aikaa desinfioivien aineiden ja varusteiden hankintaan, tilauksia on tehty jatkuvasti eri alihankkijoilta, Eskelinen jatkaa.

Kiitos kuuluu vastuullisille asiakkaille

Sodexo on tehnyt monissa kohteissa myös ennaltaehkäisevää tehostettua siivousta.

– Epidemia-aikana, muulloinkin kun nyt koronan aikana, olisi tärkeää tehostaa siivousta työpaikoilla. Tämä on TTL:n ja THL:nkin ohjeistus. Monet asiakkaamme ovatkin toimineet vastuullisesti ja laajentaneet siivoussopimustaan kosketuspintojen ja wc-tilojen tehostettuun siivoukseen, Syväjärvi kertoo.

Päivi Eskelinen toteaa, että tehostettua siivousta on tehty paljon, joissain kohteissa jopa useita kertoja päivässä.

– Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä asiakkaiden kanssa. Asiakkaille on toimitettu desinfiointiaineita ja pyyhkeitä, jotta he voivat desinfioida esimerkiksi näppäimistöjä itse, Eskelinen kertoo.

Nyt Sodexon globaali tiimi on valmistellut jo ohjeistuksen ajankohtaan, jolloin koronaviruksen hillitsemiseksi tarkoitettuja rajoituksia aletaan yhteiskunnassamme purkaa ja siivouspalvelut startataan uudelleen kaikissa kohteissa.

– Meillä on jo määritelty, mistä asioista on tarpeen keskustella asiakkaiden kanssa ja millaisia perussiivouksia tulee tehdä, ennen kuin työntekijät voivat palata turvallisesti työpaikoilleen, kertoo Syväjärvi.

Back to the list
Yhteystiedot > Avaa jakaminen ja muut toiminnot