Päivi Eskelinen palkittiin Vuoden esihenkilönä

paivi-eskelinen-voittaja

Päivi Eskelinen, Sodexolla työskentelevä tilapalveluiden moniosaaja, palkittiin Vuoden esihenkilönä eilen järjestetyssä Puhtausalan Tähdet -gaalatilaisuudessa Helsingissä. Eskelinen johtaa Oulussa yli 20 hengen tiimiä, joka vastaa laajan kansainvälisen asiakkaan siivous-, aula- ja postituspalveluista sekä ympäristöhuollosta. Hän on työskennellyt Sodexolla vuodesta 2017 ja tuonut mukanaan vankan kokemuksen sekä ruoka- että tilapalvelualalta.

Eskelisen johtamistyyli pohjautuu avoimuuteen, luottamukseen ja järjestelmällisyyteen. Hän painottaa työntekijöiden arvostamista ja heidän osaamisensa kehittämistä. Esihenkilötyön lisäksi Eskelinen on aktiivinen ympäristöasioissa, muun muassa edistäen kierrätysratkaisuja ja turvallisuuskäytäntöjä.

– Tärkeintä on, että tiimi tietää voivansa luottaa siihen, että saa tukea tarvittaessa, mutta samalla on vapaus kehittää omaa työtään, Eskelinen kertoo.

Palkinto heijastelee Eskelisen mukaan ihmisläheisen johtamistavan arvostusta nykypäivän työelämässä sekä Sodexon työkulttuuria, joka tukee työntekijöiden hyvinvointia ja kehittymistä.

Lämpimät onnittelut Päiville!


Puhtausalan tähdet -kilpailun järjestää Puhtausala ry., joka palkitsee jatkossa vuosittain alan parhaat ammattilaiset ja nimeää heidät puhtausalan tähdistökentälliseen. Puhtausalan Tähdet ovat monitaitureita, joiden osaamista juhlittiin ensimmäisen kerran 31.10.2024 järjestetyssä Puhtausalan Tähdet -gaalassa.