Jaamme jälleen joulun taikaa lapsiperheille
Toteutamme tänäkin vuonna Joulun taikaa -tempauksen yhteistyössä Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry:n kanssa.
Sodexo on ilahduttamassa lapsiperheitä Joulun taikaa -lahjakeräyksen muodossa useilla toimipaikoilla ympäri Suomen. Kuusen alle ilmaantuneet paketit toimitetaan eteenpäin Hopen kautta apua tarvitseville perheille. Lahjakeräyksen lisäksi olemme kutsuneet Hopen asiakasperheitä illallistapahtumiin, jotka tänä vuonna järjestetään Tampereella ja Seinäjoella. Yritystasolla olemme lahjoittaneet joulumuistamisiin varatut rahat hyväntekeväisyyteen.
– Sodexolla on jo pitkään ollut maailmanlaajuinen Stop Hunger -ohjelma, joka auttaa taistelussa nälkää vastaan eri puolilla maailmaa. Haluamme kantaa kortemme kekoon ja tehdä hyvää myös täällä Suomessa, mistä Joulun taikaa -tapahtumat ovat yksi osoitus, kertoo Sodexon brändi,-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Mira Perander.
Tapahtumat toteutetaan täysin vapaaehtoisvoimin Sodexon henkilökunnan toimesta ja mahdollisestaan lahjoitusten avulla.
Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat mukana luomassa Joulun taikaa!