Työelämätaidot karttuvat hymyssä suin
Sodexon ravintola Myrsky mahdollistaa työelämän taitojen oppimista kehitysvammaisille aikuisille. Työtoiminta antaa eväitä myös itsenäiseen työskentelyyn tulevaisuudessa.
Oulussa sijaitseva Kontinkankaan toimintakeskus on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaispalveluiden toimintayksikkö työikäisille kehitysvammaisille asiakkaille. Työtoiminnan tarkoituksena on tarjota asiakkaille työn kaltaista toimintaa, jota järjestetään toimintakeskuksen tiloissa sekä liikkuvana työtoimintana oikeilla työpaikoilla.
Huhtikuusta 2024 lähtien toimintakeskuksen asiakkaat ovat olleet mukana työtoiminnassa Sodexon ravintola Technopolis Myrskyssä. He käyvät parina aamuna viikossa tekemässä avustavia tehtäviä ravintolan salissa.
– Työtoiminnan tavoitteena on harjoitella asiakkaiden kanssa työelämätaitoja, kuten aikataulujen noudattamista, oma-aloitteisuutta ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi pyrimme ohjaamaan asiakasta hyvään työjälkeen, kertoo Kontinkankaan toimintakeskuksen ohjaaja Maria Porkka.
Ohjaaja on aina mukana ohjaamassa asiakkaita. Työtoiminnan pidemmän aikavälin tavoitteena on pyrkiä kartuttamaan asiakkaan työelämätaitoja siihen suuntaan, että asiakkaalla olisi mahdollisuus siirtyä tuettuun työtoimintaan.
– Tuetussa työtoiminnassa asiakas toimii itsenäisesti työpaikalla räätälöidyissä tehtävissä. Tehtävät ovat avustavia tehtäviä, joissa apuna on taustalla työtoiminnan ohjaaja ja työpaikalla nimetty lähihenkilö, Porkka sanoo.
“Meidät on otettu lämpimästi vastaan”
Yhteistyö ravintola Myrskyn ja toimintakeskuksen välillä on ollut helppoa ja mutkatonta.
– Yhteydenottomme jälkeen ravintolasta tuli nopeasti vastaus, että he aloittavat ilomielin yhteistyön kanssamme, ja yhteistyökuviot saatiin nopeasti sovittua. Meidät on otettu ravintolassa aina lämpimästi vastaan, Porkka iloitsee.
Hän kertoo, että ohjaajan näkökulmasta parasta antia on ollut nähdä asiakkaiden onnistumisen kokemuksia ja osaamisen kehittymistä.
– Työtehtävät alkavat sujua jo rutiinilla. Mukavaa on ollut myös huomata, kuinka asiakkaamme odottavat innolla ravintolaan pääsyä. He saavat arvokkaita kokemuksia työelämästä ja ovat oppineet hyviä työelämätaitoja sekä muita arjessa hyödyttäviä taitoja. Ravintolan henkilökunta on usein antanut asiakkaillemme myönteistä palautetta tehdystä työstä. Kiitokset ja kehut merkitsevät paljon, Porkka kertoo.
Monenlaista oppia työelämästä
Työtoiminnassa ravintola Myrskyssä käy vaihteleva kokoonpano asiakkaita päivästä riippuen, mutta yleensä kerralla mukana on 3–4 henkilöä. Haastattelupäivänä paikalle tulleet Nico Björk, Tuda Amhdak ja Ville Neuvonen tekevät avustavia työtehtäviä pääasiassa ravintolan puolella. Heille mieluisimpia työtehtäviä ovat pöytien siivoaminen sekä vesikannujen ja servettien pöytiin vieminen.
Toiminnan myötä he ovat oppineet monia käytännön asioita työelämästä.
– Olemme oppineet turvallisuusasioita, kun ensimmäisenä päivänä käytiin läpi turvallisuusohjeet ja poistumisreitit. Olemme oppineet myös siivoamista ja hygieniaan liittyviä asioita, kuten sen, että pidetään huolta hyvästä käsihygieniasta ja työskentelyn aikana pidetään käsineitä päällä, Björk kertoo.
– Ajankäyttö on myös tärkeää. Työpaikalla tulee olla tiettyyn aikaan paikalla ja työmatkoihin pitää varata tietty aika.
Kolmikon mukaan parhaita asioita työtoiminnassa on mukava ja viihtyisä työympäristö. He antavat kiitosta sodexolaisten antamasta lämpimästä vastaanotosta.
– Ravintola Myrskyssä on töissä mukavia ihmisiä, joilta voi kysyä neuvoa tarvittaessa. Meidät on otettu vastaan kannustavasti, mukavasti ja iloisesti, Björk kiittelee.
On kuitenkin yksi seikka, joka toisinaan meinaa hieman hankaloittaa työntekoa.
– Hyvä ruuan tuoksu ja herkullisen näköiset ruuat vievät joskus huomion.